Apu, Demi ja Pirkka ehdolla vuoden parhaaksi kanneksi Edit-kilpailussa

Apu, Demi ja Pirkka ehdolla vuoden parhaaksi kanneksi Edit-kilpailussa
Apu, Demi ja Pirkka on valittu ehdolle Edit2018-kilpailun Vuoden aikakauslehtikansi -kategoriaan. Kilpailu palkitsee vuosittain parhaita aikakausmedioiden tekijöitä.
Julkaistu 31.1.2019

Vuoden aikakauslehtikansi -sarjan voittaja valitaan yleisöäänestyksellä ja julkistetaan 4. huhtikuuta 2019 Edit-gaalassa. Tutustu ehdokkaisiin ja äänestä suosikkisi voittoon tästä.

Apu 8/2018

Kun toimitus suunnitteli Avun 85-vuotisjuhlanumeroa, Kiti Kokkosen Putous-hahmo Tanhupallo oli kaikkien huulilla. Juhlanumeron kansi kuvastaa hyvin sitä, miten monipuolinen lehti Apu on. Kannessa ei tarvitse aina olla suoraan kameraan katsova ja hymyilevä nainen. Avun kannessa voi esiintyä yhtä hyvin myös vanha mies tai vaikka television viihdeohjelman satuhahmo, jolla on pöllämystynyt ilme ja silmät killissä. Mikäli se on lukijan kannalta perusteltua ja tuottaa heille iloa.

  • Kuva: Kirsi Tuura
  • Ulkoasu: Samuli Häkkilä
  • Tekstit: Tuomas Marjamäki, Samuli Isola ja Marja Aarnipuro

Demi 7/2018

Demin ensimmäinen piirretty kansikuva on rohkea veto genressään. Siihen ihastuivat sekä lukijat että Skam-sarjasta tuttu kansitähti Ulrikke Falch, joka jakoi yhden piirroksista miljoonalle Instagram-seuraajalleen. Kansi viestii kehopositiivisuutta, joka on aina ollut Demin ydintä ja tärkeä aihe nuorille lukijoille.

  • Kuvitus: Jolanda Jokinen
  • Ulkoasu: Eeva Värtö
  • Tekstit: Aino Salonen ja Päivi Lehtomurto

Pirkka 11/2018

Pirkka on K-ryhmän asiakaslehti, jonka sisällöntuotannosta vastaa A-lehtien Sisältöstudio yhteistyössä K-ryhmän viestinnän kanssa.

Pirkan marraskuun numeron kansi onnistuu tallentamaan muusikko Lauri Tähkän tavalla, jollaisena häntä ei ole ennen kansikuvassa nähty. Tässä kansikuvauksessa lähdettiin rikkomaan totuttua kaavaa: silmät ovat kiinni, eikä katsekontaktia katsojaan ole. Kansikuva tukee hienolla tavalla Pirkan henkilöjuttua: siinä on samaa herkkyyttä kuin avoimessa, Tähkän isyydestä kertovassa jutussa.

  1. Kuva: Ville Juurikkala
  2. Ulkoasu: Anne Ala-Jokimäki
  3. Tekstit: Titta Kiuru