Lue tämä, niin opit jotain uutta!

Lue tämä, niin opit jotain uutta!
Sukupolvi Z täyttää nyt koulunpenkit ja opiskelupaikat. Nämä vuosina 1996-2010 syntyneet nuoret eivät ole oppineet taitaviksi digiosaajiksi, he ovat syntyneet sellaisiksi.
Julkaistu 8.8.2018

He kommunikoivat tekstin sijaan kuvilla, keskittyvät nykyhetken sijaan tulevaisuuteen, tekevät töitä menestyäkseen ja korostavat ihmisarvoja ylitse muiden.

Moni asia on muuttunut koulutiensä -60, -70- ja -80-luvulla aloittaneiden X-ja Y-sukupolvien nuoruusajoista. Monet elämässä tarvittavat taidot ovat meille kaikille kuitenkin yhteisiä. Uusin teknologiatieto, hakusanaoptimoinnin osaaminen ja ylivertaiset tarinankertojan taidot eivät riitä elämässä, jos perusasiat eivät ole kunnossa.

Nobelisti Bengt Holmström ihmetteli hiljattain haastattelussa, kuinka moni puhuu out of the box-ajattelun puolesta, mutta unohtaa kuitenkin kokonaan, että se boxi pitää tuntea ensin. Tässä muutama hyväksi havaittu vinkki koulun ja työn aloittajan boxiin muistutuksena näin kesän jälkeen.

1. Älä koulukiusaa

”Sä et osaa mitään, enkä mä olisi sua koskaan valinnut”. Kommentti ei kuulu koulukiusaajalle vaan eräälle analytiikan ”ammattilaiselle”, joka pönkitti egoaan nuoren tutun traineen kustannuksella. Niin koulussa kuin työelämässä voimme törmätä ihmisiin, jotka kiusaavat heikompiaan kun vahvempiaan eivät uskalla. Aiempina vuosikymmeninä jutut jäivät kaveripiiriin. Nyt maine kiirii sosiaalisissa kanavissa nopeasti. Kyseisen ”ammattilaisen” toimistossa tuskin sähköposti tukkeutuu traineetarjokkaista jatkossa.

2. Tiedä mistä raha tulee

Englantilainen jalkapalloseura Leeds United palkkasi kesällä valmentajaksi argentiinalaislähtöisen Marcelo Bielsan. Kokenut ja meritoitunut valmentaja laittoi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla olevassa maineikkaassa seurassa tuulemaan. Hän aloitti työkulttuurista. Hän selvitti, kuinka monta tuntia töitä Leedsin kannattajan täytyi tehdä voidakseen ostaa ottelulipun. Tulos oli kolme tuntia. Bielsa määräsi pelaajansa kolmen tunnin ajaksi keräämään harjoituskeskuksen ympäriltä roskia, jotta he oppisivat arvostamaan peleihin tulevia kannattajiaan. Ensimmäisestä pelistä viime sunnuntaina tuli voitto.

Moni lapsi ja koululainen kyllä tietää, kuka lystin maksaa. Joskus ammattilaisiakin on hyvä tästä muistuttaa.

3. Haasta itsesi

”Isompi riski kuin se, että jokin menee pieleen on se, että mitään ei tapahdu. Että kaikki on keskisävyistä ja keskiturvallista. Että ei kehity. Siihen verrattuna eteenpäin kaatuminen on vain hyvä asia.” Näin ajattelee lastenkirjailija ja koodaaja Linda Liukas uusimman Pirkka-lehden haastattelussa. Hän koki koulussa painetta saada hyviä arvosanoja ja harmittelee nyt sitä, että napsi lyhyen matematiikan ysejä sen sijaan että olisi valinnut pitkän matematiikan ja saanut kutosia.

On inhimillistä tehdä sitä, mikä on tuttua ja missä pärjää. On kuitenkin palkitsevampaa opetella sitä, mitä ei vielä osaa. Elokuu on mitä parhain syy ottaa riski: aloittaa täysin uusi harrastus, vaihtaa työpaikkaa tai istuutua työpaikkaruokalassa tuntemattomien pöytään.

4. Erota kiire ja tärkeys

Kun kesäloma on ohi, kiire hiipii kalenteriin. Lapsilla koulu ja harrastukset. Aikuisilla työssä sähköpostit, kokoukset, kehitysprojektit. Omaa mielenrauhaa ja työtehoa voi parantaa erottamalla kiireelliset asiat ja tärkeät asiat toisistaan. Tärkeät ja kiireelliset asiat on hoidettava heti. Mutta kaikilla tärkeillä asioilla ei ole kiire. Ja ennen kaikkea asioita voi jättää tekemättä, jos ne eivät ole tärkeitä eivätkä kiireellisiä. Tärkeämpää kuin päättää mitä tekee, on monesti päättää mitä ei tee.

5. Käytä 8 sekuntia hyvin

Digiosaajiksi syntyneen sukupolvi Z:n keskittymiskyky on kahdeksan sekuntia, vielä neljä sekuntia lyhyempi kuin milleniaaneilla. Kahdeksassa sekunnissa tarina joko tempaa mukaansa syventymään tai sitten ei. Siinäpä haastetta niin opettajille kuin vaikkapa sisällöntuottajille. Mitä jos lähdettäisiin jo tänä syksynä työelämässä valmistautumaan Z-sukupolven invaasioon? Valmistellaan asiat hyvin, aloitetaan palaverit täsmällisesti ja jätetään diipadaapapowerpointit pois.

Erinomaista oppimisen syksyä meille kaikille!

Teksti: Sari Mikkonen-Mannila

Lähde: Getting to know Gen Z: How the Pivotal Generation is Different from Millennials, FutureCast 2017.