Messukeskukselle tunnustusta tuloksellisesta blogimarkkinoinnista

Messukeskukselle tunnustusta tuloksellisesta blogimarkkinoinnista
Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyssä The Blog Marketing Awards -kilpailussa palkittiin vuoden tuloksellisin blogimarkkinointikampanja, jossa blogeja on ansioituneesti hyödynnetty osana monikanavaisia markkinointiviestinnän ratkaisuja tai ainoana blogimarkkinoinnin kanavana. Kisan voittaja julkistettiin 2.10.2015 A-lehtitalossa järjestetyssä The Blog Awards Finland 2015 -gaalassa, jossa palkittiin myös vuoden inspiroivimmat blogit 11 eri kategoriasta.
Julkaistu 6.10.2015

The Blog Marketing Awards -kilpailun tavoitteena on rohkaista markkinoijia hyödyntämään blogeja entistä tehokkaammin, tuloksellisemmin, monipuolisemmin ja arvokasta lukijasuhdetta vaalien. Kilpailuun ilmoitettiin yhteensä 29 työtä, joista tunnettujen media- ja mainosalanvaikuttajien raati valitsi finaalin kuusi kampanjaa.

"Finalistikuusikkoon sijoittuivat ne kampanjat, jotka kykenivät ilmaisemaan selkeimmin tavoitteet ja tulokset. Yhteistä kilpailutöille oli myös taito hyödyntää blogeja monipuolisesti tuotekehityksen, myynnin lisäämisen ja lanseerausten näkökulmasta", kuvailee tuomariston puheenjohtaja ja Frankly Partnersin toimitusjohtaja Anna-Riikka Hovi markkinointikisan finalistitöitä.

Tuomaristo arvosti edelläkävijyyttä – voittajakonsepti monikanavainen

Media- ja mainosalanvaikuttajista koostuva raati valitsi ensimmäisen The Blog Marketing Awards -kilpailun voittajaksi Messukeskuksen ja Kohtaamistoimisto Innastuksen yhdessä tuottaman Nordic Bloggers’ Experience -konseptin, jossa kansainväliset matkabloggaajat, Instagram-vaikuttajat ja tubettajat tuottivat kuvia, artikkeleita ja blogipostauksia Matkamessujen innoittamana. Ohjelma on toteutettu tiiviissä yhteistyössä Visit Finlandin ja Visit Helsingin kanssa. Kampanjan yhtenä tavoitteena oli vahvistaa Matkamessujen asemaa edelläkävijätapahtumana ja tuoda lisäarvoa Matkamessuilla mukana oleville asiakkaille. Mittava kampanja keräsi 2,5 miljoonaa seuraajaa, tuotti noin 150 blogipostausta, yli 50 YouTubessa julkaistua videota ja yli 1600 Instagram-kuvaa.

"Työ on erinomainen esimerkki vaikuttavasta blogimarkkinoinnista. Kovassa kilpailutilanteessa on lähdetty tekemään aivan uudenlaista markkinointia. Mukaan on otettu laaja pohja bloggaajia ja saatu sitä kautta valtava näkyvyys ja vaikuttavuus: tekemisessä on ollut mukana aitoa intohimoa", Anna-Riikka Hovi kuvailee kilpailun voittanutta kampanjaa.

The Blog Marketing Awards ­kilpailun voittaja saa 10 000 euron arvoisen monikanavaisen mediatilan A-lehtien medioissa.

Kunniamaininta kirkon blogikanavalle

The Blog Marketing Awards -kilpailun tuomaristo esitti erillisen kunniamaininnan Suomen evankelisluterilaisen kirkon Oisko tulta? -kampanjalle, jossa on pitkäaikaisella blogimarkkinoinnilla sitoutettu omaa henkilökuntaa ja sidosryhmiä sekä luotu täysin uudenlainen yhteisö ja tekemisen tapa. Kampanjassa kirkon työntekijät tuottivat Lily.fi-portaalissa kiinnostavaa sisältöä niille, joiden tarttumapinta kirkkoon on vähäinen.

Tuomaristoon kuului seitsemän jäsentä, jotka edustavat mainostajia, mainonnan ja viestinnän asiantuntijoita sekä mediaa. Tänä vuonna suomalaisen blogimarkkinoinnin vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta arvioivat Frankly Partnersin toimitusjohtaja Anna-Riikka Hovi, Toinen PHD:n luova johtaja Jani Halme, Asiakkuusmarkkinointiliiton toimitusjohtaja Jari Perko, Valion markkinointijohtaja Hanna Hiekkamies, L’Oréal Nordicin Business Development Director Minna Martikainen, Akvamariini Porter Novelli -viestintätoimiston asiakkuusjohtaja Terhi Halsvaha ja A-lehtien mediamyynnin johtaja Saija Heikinheimo.

Lisätiedot:

A-lehdet Oy, suunnittelujohtaja Tuuli Toivainen, p. 050 414 4556, tuuli.toivainen@a-lehdet.fi