Yritystarina

Ensimmäiset lukuelämykset julkaisimme jo 82 vuotta sitten. Olemme perheyritys ja vetovastuussa on Lyytikäisen perheen kolmas sukupolvi.

Olet täällä

Alussa oli Apu

”Osta Apu, anna apu työttömälle.” Näin kuului Apu-lehden ensimmäinen mainoslause vuonna 1933, kun Aune ja Yrjö Lyytikäinen aloittivat lehden julkaisun. Apu perustettiin tueksi laman keskellä kamppaileville työttömille, jotka saivat itselleen yli puolet myymiensä lehtien tuotosta.

Sotavuosina taisteltiin Avun puolesta

Sotavuodet ja pula-aika koettelivat myös Apua: Talvisodassa Avun toimituskonttoria - pientä kaksiota Hietalahdenrannassa - pommitettiin. Jatkosodan aikana paperipula oli Suomessa niin kova, että Apua pystyttiin julkaisemaan vain joka toinen viikko ja 1940-luvun lopussa Yrjö Lyytikäisen oli käännyttävä asevelisosialistien puoleen voidakseen jatkaa Avun julkaisua, kun ajanvietelehdiltä kiellettiin paperin käyttö kokonaan. Onneksi pula-ajan kituutuksen jälkeen viihteennälkä iski suomalaisiin ja Apu lähti kovaan kasvuun.

A-lehtien ja Apu-lehtien historiaan liittyy muitakin puheenaiheita tarjonneita käänteitä. Esimerkiksi 1960-luvulla Apu-lehden juttujen tekoon lennettiin omalla reportaasikoneella Beechcraft Baronilla aina Uuteen-Guineaan asti. Ja Avun mainetta rakennettiin herrojen Lohisoppakerhossa, jossa urheimmat kisasivat yli 50 lihapullan syömisestä. Runsaimmin puheenaiheita tarjosivat kuitenkin sankaritoimittaja Matti Jämsän tempaukset 1950-luvulla.

A-lehdet-konserni

A-lehdet-konserni

Katsomme luottavaisin mielin tulevaan ja uskomme, että menestyksekäs tulevaisuus on laadukkaiden aikakauslehtien, innostavien digitaalisten yhteisöjen sekä uusien innovaatioiden rinnakkaiseloa.