A-lehdet-konsernin hallitus uudistui

A-lehdet-konsernin hallituksessa jatkavat Olli-Pekka Lyytikäinen, Anne Lyytikäinen-Palmroth, Joonas Lyytikäinen ja Jan Sasse. Hallituksen uutena jäsenenä toimii Remy Palmroth.
Remy Palmrothin myötä omistajasuvun edustus hallituksessa vahvistui. Hallituksessa jatkaa myös suvun ulkopuolinen jäsen, Jan Sasse, joka tuo kokoonpanoon laaja-alaista kokemusta konsernin kasvun ja uudistumisen tueksi.
Remy Palmroth viimeisteli kauppatieteiden maisterin tutkintonsa yrittäjyydestä ja innovaatioista Oslossa kesällä 2026. Hän on toiminut A-lehdet-konserniin kuuluvan Keskisen Kello Oy:n hallituksen jäsenenä syksystä 2025 lähtien ja jatkaa myös tässä hallitustehtävässä.
“On hienoa saada Remy mukaan A-lehdet-konsernin hallitukseen. Hän tuntee konsernia jo Keskisen Kellon hallitustyön kautta ja tuo mukanaan tuoretta osaamista yrittäjyydestä ja innovaatioista. Hallituksen tehtävänä on varmistaa, että A-lehdet pystyy uudistumaan ja kasvamaan myös tulevina vuosina”, sanoo A-lehdet-konsernin hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen.
Hallituksen uusi kokoonpano vahvistettiin A-lehdet-konsernin vuoden 2026 varsinaisessa yhtiökokouksessa.
Hallitustyönsä päättivät Antti Mäki ja Hans Rosendahl, joita A-lehdet kiittää heidän arvokkaasta panoksestaan konsernin hyväksi.
Kuvassa:
alarivi vasemmalta Anne Lyytikäinen-Palmroth, Joonas Lyytikäinen, Heli Arantola (toimitusjohtaja)
ylärivi vasemmalta Jan Sasse, Olli-Pekka Lyytikäinen, Remy Palmroth, Titta Halme (talousjohtaja)
A-lehdet-konserni lyhyesti:
A-lehdet-konserni on digitaalisen kaupankäynnin ja vaikuttamisen edelläkävijä, jossa medialiiketoiminta ja yrittäjävetoiset tytäryhtiöt luovat innovaatioita ja kasvua niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla. Juuremme ovat Suomessa. Olemme jatkuvasti ja rohkeasti uudistuva, vakavarainen perheyritys. Meillä on tavoitteellinen strategia ja yhteisöllinen toimintakulttuuri.
A-lehdet-konsernin muodostavat medialiiketoimintaan keskittyvä A-lehdet Oy, pohjoismaisen designin johtava verkkokauppa Finnish Design Shop Oy, Suomen suurin kellojen ja korujen verkkokauppa Keskisen Kello Oy, käsityölehtien ja -kirjojen kansainvälinen kustannusyhtiö Laine Publishing Oy, Suomen tavoittavin ruokayhteisö Satokausi Media Oy sekä kansainvälisesti arvostettu kaupunkimedia Time Out, jonka A-lehdet toi Pohjoismaihin.




