A-lehdille ja Mehiläiselle kultaa Native Advertising Awards -kilpailussa

A-lehdille ja Mehiläiselle kultaa Native Advertising Awards -kilpailussa
A-lehtien Mehiläiselle tuottama uudenlainen natiivimainonnan kampanja on voittanut kultaa kansainvälisessä Native Advertising Awards 2018 -kilpailussa.
Julkaistu 5.11.2018

A-lehtien Mehiläiselle tuottama uudenlainen natiivimainonnan kampanja on voittanut kultaa kansainvälisessä Native Advertising Awards 2018 -kilpailussa. Arvostettu kilpailu palkitsee vuosittain maailman parasta nativiimainontaa. Voittajat julkistettiin 6. marraskuuta Berliinissä.

Palkittu kampanja kilpaili kategoriassa Most Creative Native Advertising Campaign. Sen ytimessä oli nuorille suunnattu innovatiivinen natiiviratkaisu Demin julkaisemassa Suomen ensimmäisessä chatfiction-draamasarjassa.

Sukupolvi Z on kriittinen kohderyhmä, jonka kulutustottumukset ja mediankäyttötavat eroavat radikaalisti aiemmista sukupolvista. Myös rima mainonnalle on korkealla. Kohderyhmä on tunnettava läpikotaisin, jotta nuorten odotukset voi ylittää.

”Demi-brändin kautta A-lehdillä on ainutlaatuinen yhteys nuorten kohderyhmään. Tunnemme tyttöjen tarpeet ja huolenaiheet ja tiedämme, missä kanavassa ja millä tavalla heitä puhutellaan. Meillä on myös kovan luokan osaamista toteuttaa innovatiivista natiivimainontaa, joka uppoaa vaativaan kohderyhmään”, sanoo A-lehtien nuorten medioiden liiketoimintajohtaja Anni Lintula.

”Rakensimme yhdessä A-lehtien kanssa monipuolisen ratkaisun, joka nosti esiin nuorille ajankohtaisia terveysteemoja samaistuttavalla tavalla. Kampanja otti kantaa kohderyhmälle tärkeisiin asioihin, yllätti ja koukutti kiinnostavalla tarinalla. Tulokset ylittivät kaikki tavoitteemme”, sanoo markkinoinnin projektipäällikkö Taru Aspinen Mehiläiseltä.

”Vaikutuksen tekeminen nuoriin vaatii mainostajalta rohkeutta kokeilla uusia sisältöjä ja kanavia ennakkoluulottomasti. Kiitos Mehiläiselle luottamuksesta. Teemme jatkossakin asiakkaidemme kanssa maailman tasokkainta natiivimainontaa”, jatkaa Lintula.

Native Advertising Awards -kilpailun järjestää Native Advertising Institute. Kilpailuun ilmoitettiin töitä laajasti ympäri maailmaa yhteensä 33 kategoriaan.

Kilpailutöitä arvioi natiivimainonnan ammattilaisista koostuva asiantuntijatuomaristo. Raatiin kuuluivat muun muassa Visa Corporate Communicationin Head of Content Stephanie Losee, InPoweredin VP of Marketing Chad Pollitt, IAB:n VP of Mobile Susan Borst ja SAP:n Senior Director Irina Pashina.

Lisätietoja:

A-lehdet Oy, nuorten medioiden liiketoimintajohtaja Anni Lintula, anni.lintula@a-lehdet.fi, 050 414 4233