A-lehtien btob saa lisää huippuosaajia
Btob-suurasiakkuuksista vastaavaksi myyntijohtajaksi on nimitetty 12.6. alkaen Anne Rissanen, joka siirtyy A-lehtiin Helsingin OP Kiinteistökeskuksen myyntijohtajan paikalta. Btob-avainasiakkuuksista vastaavaksi myyntijohtajaksi on nimitetty 1.6. alkaen Päivi Vaipuro, joka on viimeksi työskennellyt Sanomissa myyntiryhmäpäällikön tehtävässä.
”A-lehdistä huokuu hyvä meininki ja intohimo kehittää tuotteita ja palveluita asiakkaidensa parhaaksi. Olen erittäin iloinen tilaisuudesta palata media-alalle ja nimenomaan A-lehtiin. Talossa työskentelee ammattitaitoisia ja työhönsä vahvasti sitoutuneita ihmisiä, joten tällaiseen työyhteisöön on hieno päästä mukaan”, Anne Rissanen sanoo.
”Olen vaikuttunut A-lehtien kehittymisestä ja vahvasta uusiutumishalusta sekä tahtotilasta luoda kestävää liiketoimintaa myös tuleville sukupolville. A-lehtien laadukkaiden ja tavoittavien brändien sekä sisältöjen avulla voimme tarjota asiakkaillemme erinomaisia tuloksellisia ratkaisuja. On hienoa päästä rakentamaan yhdessä A-lehtien ammattilaisten kanssa yhtiön menestyksellistä tulevaisuutta”, Päivi Vaipuro kertoo.
Btob-organisaatioon on Rissasen ja Vaipuron lisäksi nimitetty 1.8. alkaen A-lehtien SalesLabin nykyinen vetäjä Sanna Walden liiketoiminnan tuen ja kehityksen johtajaksi.
”Odotan innolla päästessäni keskittymään btob-liiketoiminnan ja tukitoimintojen kehittämiseen yhdessä huippuosaajien kanssa”, Sanna Walden toteaa.
Olemme kevään aikana tehneet hyvää työtä päivittäessämme btob-strategiaamme. Tavoitteenamme on tehdä btob:stä A-lehtien liiketoiminnan yksi strateginen kasvualue. Organisoidumme nyt asiakkaiden ympärille. Anne Rissanen ja Päivi Vaipuro tuovat meille lisää vahvaa myynninjohtamisen kokemusta, digitaalista osaamista ja kokemusta menestyksellisestä suurasiakastyöstä. Odotan innolla, että pääsemme aloittamaan heti elokuun alussa uudella organisaatiolla”, A-lehtien btob-liiketoimintajohtaja Janne Pullinen sanoo. Pullinen toimii toistaiseksi o.t.o. uuden sisältöstudion johtajana.
Lisätiedot:
A-lehdet Oy, btob-liiketoimintajohtaja Janne Pullinen, 0400 480 967
A-lehdet-konserni on suomalainen mediatalo, jonka muodostavat emoyhtiö A-lehdet Oy ja sen tytär- ja osakkuusyhtiöt Finnish Design Shop Oy ja Oma Terveys Oy. Konsernin liikevaihto on yli 100 miljoonaa euroa.