A-lehtien Hannes Paananen palkittiin Kuvajournalismi-kilpailussa

A-lehtien Hannes Paananen palkittiin Kuvajournalismi-kilpailussa
A-lehtien valokuvaaja Hannes Paananen on voittanut Uusi kuvajournalisti 2019 -sarjan vuosittaisessa Kuvajournalismi-kilpailussa. Sarjassa palkitaan uusi kuvajournalisti, jolla on vahva visuaalinen näkemys ja tarinankerronnan taito.
Julkaistu 16.3.2020

Palkinto on osa Suomen kuvajournalistien järjestämää Kuvajournalismi-kilpailua (aiemmin Vuoden lehtikuvat), jossa palkitaan edellisen vuoden parhaat journalistiset ja dokumentaariset kuvat ja videot useassa sarjassa. Tänä vuonna kilpailun tuomareina toimivat tanskalainen kuraattori, valokuvahistoroitsija ja Katalog-lehden päätoimittaja Jens Friis, dokumenttielokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Virpi Suutari sekä lehtikuvaaja Joel Maisalmi.

Raati perusteli Hannes Paanasen voittoa seuraavasti: "Sarjan muotokuvat ovat erityisen hienoja ja osoitus siitä, että kuvaajalla on kyky päästä lähelle ihmistä. Kuvat ovat sekoitus lavastusta ja spontaaniutta. Kuvaaja on löytänyt kuvattavien erityisyyden. Hänellä on hieno väritaju ja kyky työskennellä minimalistisilla elementeillä."

Sarjaan osallistuja ei ole aiemmin saanut olla palkittuna kotimaisissa tai ulkomaisissa ammattivalokuvaajien kuvajournalismikilpailuissa. Hanneksen ottamat kuvat ovat A-lehtien kuvajournalismia, ja julkaistu lehdissä. Kuvat ovat ilmestyneet jutuissa Apu-lehdessä, Imagessa, Trendissä ja Kotivinkissä. Hannes työskentelee A-lehtien kuvatoimituksessa valokuvaajana, videokuvaajana sekä kuvatoimituksen vt. esimiehenä.

”Kuvajournalismi on merkittävä osa A-lehtien mediaa. Kunnianhimoinen kuvajournalismi, omat kuvaajat ja studio ovat meistä laadukkaan median ydintä – ja visuaalinen sisältö juuri sitä mediaa, jonka kulutus voimakkaasti kasvaa. Olemme ylpeitä A-lehtien kuvajournalisteista ja tuomme kuvaa entistä voimakkaammin osaksi digitaalisen median julkaisuja”, sanoo A-lehtien liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen.

A-lehdet onnittelee Hannesta lämpimästi.

Lisätiedot:

Anna Ruohonen, A-lehdet, liiketoimintajohtaja +358 40 137 6512, anna.ruohonen@a-lehdet.fi

A-lehdet-konserni on mediasisältöjen, digitaalisen kaupankäynnin ja kasvumarkkinoinnin edelläkävijä. Julkaisemme yli kahtakymmentä lukijoiden rakastamaa aikakauslehteä, teemme Suomen suosituimpia digitaalisia medioita, edustamme noin 50:tä vaikuttajaa ja kehitämme uusia mediakerronnan muotoja.

Hannes Paanasen kuvasarja:

Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi omassa työhuoneessaan. 18.1.2019. Kuva on julkaistu Imagessa.
Polyamoria perheen isä Emppu Saira, kuvattuna heidän kotonaan Kuusankoskella 9.1.2019. Kuva on julkaistu Kotivinkissä.
Laulaja Jorma Kääriäinen ja hänen amerikanrautansa Pukkilassa 13.8.2019. Kuva on julkaistu Apu-lehdessä.
Sotaveteraani Aarre Koskenmäki harjoittelee viimeistä kuoroesitystä varten Helsingissä 7.11.2019. Kuva on julkaistu Apu-lehdessä.
Lakinainen Suzanne Simon-Bellamy lakitoimiston työhuoneella Helsingissä 16.4.2019. Kuva on julkaistu Imagessa.
Kirjailija Monika Fagerholm työhuoneensa lattialla Raaseporissa 18.11.2019. Kuva on julkaistu Imagessa.
Kirjailija Petri Tamminen Vääksyn kirjastossa 2.9.2019. Kuva on julkaistu Imagessa.
Kirjailija Sisko Savonlahti kuvattuna A-lehtien studiolla 12.4.2019. Kuva on julkaistu Trendissä.