Aira Samulin Vuoden Eevaksi 2020

Aira Samulin Vuoden Eevaksi 2020
Eevan lukijat ovat äänestäneet Vuoden Eevaksi 2020 Aira Samulinin.
Julkaistu 24.3.2020

Eeva-lehden vuosittaisessa äänestyksessä tanssitaiteilija Aira Samulin sai annetuista äänistä yli neljänneksen. Hän haluaa lahjoittaa 1500 euron voittosummansa mielenterveystyöhön. Aira on kantanut huolta nuoresta pitäen mielenterveyspotilaiden kohtalosta, sillä hänen perhepiirissään on sairastettu paljon.

”Tunnen itseni valtavan etuoikeutetuksi ja ilahduin, kun kuulin valinnasta. On ihanaa, kun nuoret ja vanhat kertovat, että olen onnistunut inspiroimaan heitä. Minusta iän ei pitäisi liikaa rajoittaa ihmistä. Arvo Ylppökin sanoi satavuotiaana, että pitää mieluummin lähteä kuin jäädä”, toteaa Aira Samulin Vuoden Eeva -tunnustuksesta.

Toiseksi eniten lukijoiden ääniä sai pääministeri Sanna Marin. Kolmanneksi tuli pyörätuolikelaaja Amanda Kotaja.

Tänä vuonna valittiin vain yksi Vuoden Eeva. Lukijat saivat valita suosikkinsa yhdestätoista ehdokkaasta tai antaa äänensä omalle ehdokkaalleen. Vuoden Eevaksi haluttiin valita merkityksellinen ja luottamusta herättävä nainen, joka toimii kannustavana esimerkkinä ja edistää hyvää ilmapiiriä.

Lukijaäänestys on järjestetty vuodesta 1976 asti. Vuoden Eeva valittiin nyt 44. kerran.

Lisätietoja:

A-lehdet Oy, Eevan päätoimittaja Riitta Nykänen, p. 050 414 4632, riitta.nykanen@a-lehdet.fi.

Eeva on Suomen suurin naistenlehti, jonka lukijamäärä on 376 000 (KMT 2019). Eeva on perustettu vuonna 1934.

kuva: Jouni Harala