Pekka Mattila A-lehtien hallitukseen

Pekka Mattila A-lehtien hallitukseen
A-lehdet Oy on valinnut ylimääräisessä yhtiökokouksessaan hallituksen uudeksi jäseneksi 1.6.2016 alkaen valtiotieteiden tohtori Pekka Mattilan.
Julkaistu 5.6.2016

Pekka Mattila toimii Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa käytäntöön suuntautuneena professorina sekä Aallon johdon valmennukseen ja organisaatioiden kehittämiseen keskittyneen Aalto University Executive Education -ryhmän toimitusjohtajana. Lisäksi hän on aktiivinen yritysten ylimmän johdon neuvonantajana ja valmentajana useilla eri toimialoilla sekä Pohjoismaissa ja Euroopassa että Aasiassa. Mattilalla on pitkä kokemus liikkeenjohdon tehtävissä sekä kuluttaja- että yrityskohderyhmien parissa erityisesti markkinoinnin ja liiketoiminnan kehityksen alueilla.

"Pekka Mattila on kansainvälinen, laajasti verkostoitunut ja innovatiivinen. Pekka haastaa meitä näkemään tulevaisuuden laajalla skaalalla ja on siten mediayhtiön hallitukseen merkittävä strateginen vahvistus. On hienoa saada hänet meille", A-lehtien hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen toteaa.

”A-lehdet on kokonsa ja selkeän keskittymisensä puolesta ketterä toimija murrosaikaa elävällä media-alalla. Yhtiö on jo onnistunut hahmottamaan liiketoimintansa ytimen paljon alan perinteistä logiikkaa laajemmin. On innostavaa saada olla lähietäisyydellä vaikuttamassa jatko-osiin ja seuraamassa tulosten syntymistä. Arvostan myös vahvoihin perheyrityksiin lukeutuvien A-lehtien kykyä kohdata tosiasiat, tehdä valintoja ja sitoutua niihin”, Pekka Mattila sanoo.

A-lehtien hallituksen muodostavat Olli-Pekka Lyytikäinen (hallituksen puheenjohtaja), Juho Lipsanen, Anne Lyytikäinen-Palmroth, Joonas Lyytikäinen, Pekka Mattila, Sari Mikkonen-Mannila, Pirjo Nurmilaukas ja Pekka Vähähyyppä.

Lisätiedot:

A-lehdet Oy, hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen, 050 414 4546

A-lehdet-konserni on mediatalo, jonka muodostavat A-lehdet Oy sekä sen tytär- ja osakkuusyhtiöt A-lehdet Dialogi Oy, Finnish Design Shop Oy ja Oma Terveys Oy. Konsernin liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa.