Tieto on supervoima -kampanja kannustaa lapsia tutkitun tiedon pariin

Tieto on supervoima -kampanja kannustaa lapsia tutkitun tiedon pariin
Lasten ajankohtais- ja tiedelehti Apu Juniori sekä Sivistystyönantajat, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Professoriliitto, Suomen Akatemia ja Tieteentekijät tarjoavat Apu Juniori -lehden tieteeseen keskittyvän erikoisnumeron kaikille kolmasluokkalaisille helmikuussa 2021.
Julkaistu 2.2.2021

Yhteistyön tavoitteena on kannustaa alakoululaisia tutkitun tiedon pariin. Tieto on supervoima -kampanjassa suomalaisille kolmasluokkalaisille lapsille lahjoitetaan tutkittuun tietoon keskittyvän Apu Juniori-lehden erikoisnumero. Kampanja on osa Tutkitun tiedon teemavuosi 2021 -kokonaisuutta, joka tekee tutkitusta tiedosta entistä näkyvämpää ja saavutettavampaa.

”Tieteen ja myös journalismin ytimessä ovat totuuden etsiminen ja tiedolle rakentuva maailmankuva. Apu Juniori tuo tutkitun tiedon ja ajankohtaiset asiat lähestyttäviksi lapsille. Mediataitoviikolla haluamme myös näyttää, miten luotettavan tiedon erottaa esimerkiksi valeuutisista. Se on tärkeä mediataito lapsille - ja yhtä hyvin aikuisille", sanoo A-lehtien liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen.

Apu Juniori kuuntelee ja seuraa tarkasti alakoululaisten maailmaa. Lehti kertoo uutisista ja ilmiöistä selkeällä, totuudenmukaisella ja viihdyttävällä tavalla. Sen tekijät haluavat kannustaa lapsia itsenäiseen ajatteluun ja tukea heidän kasvuaan fiksuiksi ihmisiksi.

”Tieto on supervoima. Sitä se todellakin on. Tutkitun tiedon, koulutuksen ja osaamisen merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Lapset ja nuoret ovat tiedon hyödyntäjiä ja tulevaisuuden tiedon luojia, tulevaisuutemme tekijöitä. Näimme Sivistassa tässä loistavan yhteistyömahdollisuuden A-lehtien kanssa ja olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme tehdä tätä tärkeiden kumppaneidemme kanssa”, sanoo Teemu Hassinen, Sivistan toimitusjohtaja.

Erikoisnumerossa koululaisille kerrotaan mm. luonnon monimuotoisuudesta: mitä se tarkoittaa, mikä sitä uhkaa ja miten sitä suojellaan. Tiede ratkaisee -palstalla pohditaan koronaa ja kuinka se kukistetaan ja tee se itse -osiossa annetaan vinkkejä jänniin tiedekokeisiin kotona. Juttujen teossa on haastateltu ajankohtaisia tutkijoita.

”Tiedettä ei synny ilman lahjakkaita, osaavia ja työlleen omistautuneita ihmisiä. Haluamme tarjota kurkistuksia tieteentekijöiden työhön ja sen tulosten merkityksiin jokaisen elämässä, lapsia puhuttelevalla tavalla. On keskeinen kansalaistaito, että oppii hahmottamaan eron mutun ja tutkitun tiedon välillä”, toteaa Tieteentekijöiden puheenjohtaja Maija S. Peltola.

Yhteistyön tavoitteena on innostaa suomalaislapsia tutkimaan ja kyseenalaistamaan maailmaa sekä näkemään koulun ja opiskelemisen tuomat mahdollisuudet heille.

”Tieteellisesti tutkimalla syntynyttä tietoa tarvitaan niin avaruuden ymmärtämisessä kuin yhteiskunnan ja työelämän kysymysten ratkomisessa. Tutkimustieto on aina perusteltua ja se kehittyy tutkijoiden työssä ja arjessa soveltamalla. Tieto on supervoimista tärkein ja yleisin, eikä se jakamalla vähene”, sanoo Professoriliiton puheenjohtaja Jukka ‘Jups’ Heikkilä.

Kokonaisuuteen liittyy myös Mediataitoviikolle rakennettu digitaalinen tehtäväkokonaisuus, joka liittyy tutkitun tiedon tunnistamiseen. Se on suunnattu alakoululaisille. Mediataitoviikko on kansallinen rohkean kokeilun innostaja, joka tarjoaa mediataitojen kanssa työskenteleville inspiraatiota oman työn kehittämiseen.

”Tutkitulla tiedolla on iso merkitys tulevaisuuden rakentamisessa. Tulevaisuutta teemme yhdessä lasten kanssa ja heitä varten. Lehden kautta pääsemme avaamaan lapsille tutkijoiden työtä ja tutkimuskohteita. Tutkimuksen ansiosta ymmärrämme paremmin, mitä ihmisessä tapahtuu hänen sairastuessaan tai minkälaista tutkittua tietoa on esimerkiksi kännykkäkameroiden taustalla”, Suomen Akatemian ylijohtaja Riitta Maijala sanoo.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen muistuttaa, että: ”Tutkittu tieto on viisauden lähde. Hän, joka tietää ja ymmärtää, on aina vahvoilla. Suomalainen hyvinvointi on rakennettu koulutuksesta ja ihmisten osaamisesta. Globaalissa kilpailussa pärjäävät ne maat, joilla on kyky ylläpitää kansalaistensa tietota-soa ja osaamista. Lasten ja nuorten kannustaminen tutkitun tiedon pariin on arvokas tulevaisuusteko.”

Tutustu mediataitoviikon tehtäväkokonaisuuteen: www.apujuniori.fi/mediataidot

Lisätiedot:

A-lehdet Oy, liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen, p. 040 137 6512, anna.ruohonen@a-lehdet.fi

Sivista - Sivistystyönantajat, viestintäpäällikkö Piia Alvesalo, p.040 8609233, piia.alvesalo@sivista.fi

Professoriliitto, puheenjohtaja Jukka ‘Jups’ Heikkilä, p. 050 581 8361, jups@professori.fi

Tieteentekijät, viestintäpäällikkö Eevastiina Aho, p. 040 620 3136, eevastiina.aho@tieteentekijat.fi

Suomen Akatemia, viestintäjohtaja Riitta Tirronen, p. 040 828 1724, riitta.tirronen@aka.fi

OAJ, erityisasiantuntija Hanna Tanskanen, p. 040 5422034, hanna.tanskanen@oaj.fi