Napero-Finlandia ja Apu Juniori kannustavat alakouluikäisiä kirjoittamaan satuja

Napero-Finlandia ja Apu Juniori kannustavat alakouluikäisiä kirjoittamaan satuja
Napero-Finlandia on vuosittain järjestettävä, alakoululaisille suunnattu valtakunnallinen sadunkirjoituskilpailu. Tänä vuonna kilpailu järjestetään yhteistyössä Apu Juniorin kanssa.
Julkaistu 16.3.2021

Päätalo-instituutti on järjestänyt peruskoulun 1.–6. luokkaisille suunnattua Napero-Finlandia-kirjoituskilpailua vuodesta 1993 lähtien. Kilpailun tarkoituksena on kannustaa lapsia kirjoittamisen ja lukemisen pariin.

Tänä vuonna Napero-Finlandian aihe on vapaa. Kirjoittaa voi suomeksi, ruotsiksi tai saameksi. Kilpailutyöt arvioidaan ja palkitaan kolmessa sarjassa: I-sarjassa kilpailevat ykkös- ja kakkosluokkalaisten sadut, II-sarjassa kolmos- ja nelosluokkalaisten kirjoitukset ja III-sarjassa viides- ja kuudesluokkalaisten tekstit. Kilpailuun voi lähettää satuja huhtikuun loppuun saakka.

Tarinoiden esiraatina toimivat Oulun yliopiston kirjallisuuden opiskelijat lasten- ja nuortenkirjallisuudentutkija Myry Voipion johdolla. He arvioivat kaikki kilpailuun lähetettävät sadut. Kilpailun tuomaroivat kirjailija Niilo Keränen ja Apu Juniorin vastaava tuottaja Elisa Miinin.

Tulokset julkistetaan Sadun päivänä 18.10.2021. Kilpailuun osallistuneista saduista paras palkitaan Jussi Valtakarin tekemällä Napero-Oskari-veistoksella, 100 euron rahapalkinnolla sekä kirjapalkinnolla. Lisäksi kustakin sarjasta palkitaan kolme parasta satua raha- ja kirjapalkinnoilla. Kunkin sarjan voittaja saa Apu Juniorin vuosikerran. Lisäksi kirjoituksia julkaistaan Apu Juniori -lehdessä.

Tarkemmat ohjeet Napero-Finlandia-kilpailusta löytyvät Päätalo-instituutin verkkosivuilta osoitteesta: www.taivalkoski.fi/paatalo-instituutti/napero-finlandia

Napero-Finlandia-yhteistyö on osa A-lehtien vastuullisuusohjelmaa. Haluamme edistää sosiaalista tasa-arvoisuutta Suomessa ja kannustaa lapsia itsenäiseen ajatteluun sekä vaalia lasten luku- ja kirjoitustaitoa.