Kaikilla lapsilla on oikeus tutkittuun tietoon

Kaikilla lapsilla on oikeus tutkittuun tietoon
Tällä viikolla jokainen Suomen 3. luokkalainen saa postissa ikioman Apu Juniorin tieteen erikoisnumeron, joka on toteutettu yhteistyössä A-lehtien, Sivistystyönantajien, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n, Professoriliiton, Suomen Akatemian ja Tieteentekijöiden kanssa. Kampanja on osa Tutkitun tiedon teemavuosi 2021 -kokonaisuutta.
Julkaistu: 17.2.2021

Kampanjan tunnuslause Tieto on supervoima! muistuttaa, että jokaisella lapsella on oikeus tutkittuun tietoon. Oikeus rakentaa maailmankuvaansa tosiasioiden pohjalta. Oikeus oppia tunnistamaan valeuutiset ja vaikuttamisyritykset. Oikeus löytää omat vahvuutensa ja supervoimansa.

Medialukutaito karttuu oppien. Kaikilla lapsilla ei kuitenkaan ole perheessään aikuista, joka ehtii tai kykenee auttamaan koululaista hahmottamaan ympäröivää maailmaa. Siksi on Apu Juniori. Me kerromme, mikä on totta ja mikä tärkeää. Me kannustamme lasta kertomaan mielipiteensä ja tuemme kasvua fiksuksi aikuiseksi.

Yksi A-lehtien kestävän kehityksen teemoista on eriarvoisuuden vähentäminen. Lukutaito on avain tietoon ja ymmärtämiseen, kohti tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa jokaisella on väliä. Sillä kuten Apu Juniorin tiede-ekstrassa haastateltu avaruussääntutkija Minna Palmroth sanoo: "Maailma on täynnä suuria ongelmia. Tiede auttaa niiden ratkaisemisessa, mutta siihen tarvitaan mahdollisimman monenlaisia ihmisiä, sekä tyttöjä että poikia." Ei vain niitä, jotka pärjäävät hyvin matemaattisissa aineissa tai kielissä. Vaan myös niitä, jotka ovat parhaimmillaan sosiaalisissa tilanteissa tai taitavia käsistään.

Lapset ovat tulevaisuuden tieteen tekijöitä ja hyödyntäjiä. Huoli pois aikuiset, me olemme hyvissä käsissä. Kun Apu Juniori reilut kaksi vuotta sitten lanseerattiin, se sai osakseen paljon epäilyä. Meille kerrottiin, ettei lukeminen kiinnosta lapsia. Eivät ainakaan uutiset ja muut tylsät aikuisten asiat. Mutta me tiesimme, että lapset ovat fiksuja. He ovat kiinnostuneita maailmasta. He osaavat myös kysyä, ihmetellä ja kyseenalaistaa. Ja juuri se on lasten supervoima.

Elisa Miinin on Apu Juniorin vastaava tuottaja ja mediakasvattaja, jonka mielestä jokaisella lapsella on oltava tasavertaiset oikeudet oppia, saada äänensä kuuluviin ja löytää omat supervoimansa.