Case Into Kustannus - Ina Mikkola & Runkkarin käsikirja

Case Into Kustannus - Ina Mikkola & Runkkarin käsikirja
Miten jopa tabuksi mielletystä aiheesta onnistutaan herättämään keskustelua nuoria kiinnostavalla tavalla – ja samalla innostetaan kohderyhmä mukaan tuotekehitykseen? Tähän haasteeseen tartuimme Into Kustannuksen kanssa.
Julkaistu: 20.11.2020

Tavoite

Into Kustannus julkaisi elokuussa 2020 Ina Mikkolan teoksen Runkkarin käsikirja – Kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamäärääsi. Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu tietokirja käsittelee kehoa, seksiä, seksuaalisuutta ja pornoa.

Yhteistyöllämme oli kaksi tavoitetta:

  1. Kasvattaa ymmärrystä siitä, mitä nuoret ajattelevat itsetyydytyksestä, seksistä ja pornosta sekä kerätä näistä aiheista nuorten kommentteja hyödynnettäväksi kirjan tekemisessä.
  2. Rakentaa teoksen tunnettuutta kohderyhmässä ja vauhdittaa kirjan myyntiä.

Ratkaisu

Suunnittelimme ja toteutimme asiakkaalle kokonaisuuden, johon sisältyi nuorten kohderyhmään syventyvä kyselytutkimus ja sen pohjalta YouTubeen ja Instagramiin jalkautuva somekampanja.

Kyselytutkimus

Yhteistyö käynnistettiin kyselytutkimuksella, jonka avulle selvitettiin nuorten ajatuksia itsetyydytyksestä, seksistä ja pornosta. Kyselyn tavoitteena oli kasvattaa ymmärrystä nuorten näkemyksistä ja kokemuksista sekä tuottaa aineistoa kirjan tekemisen tueksi. Fokus oli erityisesti avointen vastausten keräämisessä.

Kysely julkaistiin helmikuussa 2020 viikolla kahdeksan, jolloin moni nuori oli talvilomalla ja kaipasi tekemistä. Vastaajia ohjattiin kyselyyn Demi.fistä sekä Demin ja Ina Mikkolan Instagram-kanavilta.

Tiedonkeruu oli avoinna noin viikon, jonka aikana kyselyyn vastasi yli 1400 henkilöä. Vastaajamäärä oli mittava ja osoittaa, että myös vaikeista aiheista voi ja pitää herättää keskustelua. Avoimia vastauksia saatiin yli 8 000.

"Yhteistyö avasi silmämme mahdollisuudelle sisällyttää yleisöt mukaan kirjan tekoon jo varsin aikaisessa tuotantovaiheessa. Tämä kantaa hedelmää sekä kirjan sisältöä ajatellen että kirjan ennakko- ja jälkimarkkinointia silmällä pitäen", kertoo kustantaja Camilla Gabrielsson.

Ina Mikkola sai käyttöönsä kyselyn raakadatan kirjan tekemistä varten. Tulosten inspiroimana teokseen syntyi muun muassa täysin uusi, kehovihaa käsittelevä osio. Kyselyn tuloksiin viitattiin Ina Mikkolan haastatteluissa useissa medioissa, kuten Helsingin Sanomissa.

Sen lisäksi, että kyselyn avulla haluttiin kasvattaa kohderyhmäymmärrystä, oli se keino tiedottaa tulevasta kirjasta ja osallistaa sekä sitouttaa kohderyhmää.

Somekampanja

Kun kirja ilmestyi, käynnistyi kampanjan toinen osa, jonka tähtäimessä oli kasvattaa teoksen tunnettuutta ja vauhdittaa myyntiä. Ratkaisun rakentaminen sosiaaliseen mediaan YouTubeen ja Instagramiin oli luontevaa, sillä nämä ovat kohderyhmän suosikkikanavia.

Tuotimme kirjan markkinointiin kaksi videota, jotka julkaistiin Demin YouTube-kanavalla. Videot herättelivät keskustelua teoksen keskeisistä teemoista. Keskustelun avauksina hyödynnettiin kyselytutkimuksen tuloksia. Ina Mikkolan lisäksi toisella videolla nähtiin nuorille tutut vaikuttajatähdet Maiju Voutilainen ja Eino Nurmisto.

Videoihin ohjattiin yleisöä Demin Instagramista, johon toteutimme samoista aiheista nuoria aktivoivia sisältöjä storyyn ja feediin. Lisäksi Ina Mikkola promosi videoita kanavissaan.

Tulokset

YouTube- ja Instagram-sisällöt purivat kohderyhmään mainiosti. Ne tavoittivat jopa reilut 70 000 käyttäjää ja keräsivät 80 000 näyttökertaa. YouTubessa videoita on katsottu yli 2 100 tuntia, ja videon keskimääräinen katseluaika on noin neljä ja puoli minuuttia.

Kampanja vastasi menestyksekkäästi kaikkiin tavoitteisiin: kasvatti ymmärrystä kohderyhmän näkemyksistä, tuotti aineistoa kirjan tekemiseen ja siivitti teoksen myyntiä.

”Yhteistyö vaikutti myyntiin enemmän kuin positiivisesti. Kirjan ennakkomarkkinointi otti yleisön interaktiivisesti mukaan sisällöntuotantoon. Tämä on mainio tapa osallistaa yleisö kirjan tekovaiheeseen, mikä maksimoi kirjan näkyvyyttä sen julkaisuhetkestä eteenpäin. Itse kampanjamateriaalien tyyli ja sisältö tavoitti kirjan kannalta keskeiset sidosryhmät, joilta olemme saaneet erittäin hyvää palautetta", kommentoi yhteistyötä kustantaja Camilla Gabrielsson Into Kustannukselta.

Työryhmä
Asiakas: Into Kustannus
Camilla Gabrielsson,
Jaana Airaksinen,
Ina Mikkola
A-lehdet
Essi Rundgren,
Tuija Åman,
Jenni Jokela,
Antti Raatikainen
Vaikuttajat
Maiju Voutilainen,
Eino Nurmisto
Kiinnostuitko?
Autamme löytämään oikeat ratkaisut ja kiinnostavimmat tarinat, joilla teet vaikutuksen kohderyhmääsi! Täytä lomake, niin otamme sinuun yhteyttä. Tavoitat A-lehtien yritysasiakasmyynnin myös aina +358 50 414 4200 tai yritysasiakkaat@a-lehdet.fi.