Uusia hallitusjäseniä A-lehdet-konsernissa: Hans Rosendahl ja Mia Ahlström

Hans Rosendahl on strategisen johtamisen ammattilainen yli 25 vuoden kokemuksella työskentelystä ylimmän johdon ja hallitusten neuvonantajana Suomessa ja kansainvälisesti. Hänen ydinosaamistaan ovat strateginen suunnittelu, yritysjärjestelyt ja liiketoiminnan muutoshankkeet esim. restrukturointi, kansainvälinen kasvu ja digitalisaatio.
”On etuoikeus tulla kutsutuksi A-lehdet Oy:n hallitukseen. Koen erittäin merkitykselliseksi mahdollisuuden työskennellä suomalaisen perheyrittäjyyden puolesta. Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä menestyminen edellyttää rohkeutta haastaa vakiintuneita uskomuksia sekä näkemyksellistä strategiaa asiakas- ja omistaja-arvon luomiseksi. A-lehdet-konserni on mielenkiintoinen monialayritys, joka hakee ennakkoluulottomasti uusia kasvumahdollisuuksia Suomessa ja ulkomailla. Odotan innolla mahdollisuutta olla rakentamassa konsernin tulevaisuutta osana A-lehtien hallitusta”, Rosendahl sanoo.
Mia Ahlström on työskennellyt muun muassa Ikeassa Yhdysvalloissa ja Suomessa johtoryhmän jäsenenä sekä hallituksen jäsenenä. Hänellä on kokemusta digitaalisesta kaupankäynnistä ja omnichannel-strategioiden kehittämisestä niin Suomessa kuin ulkomailla.
”Taustani liiketoiminnan johtamisessa sekä kokemukseni hallitustyöstä ovat hyvin linjassa Finnish Design Shopin tavoitteiden kanssa, ja olen innoissani tästä mahdollisuudesta. Arvostan yhtiön rohkeutta olla edelläkävijänä kehittämässä uudenlaista liiketoimintaa. Odotan innolla työskentelyä hallituksen kanssa ja sitä, että saan tuoda oman kokemukseni yrityksen kansainvälisen menestyksen edistämiseksi”, Ahlström sanoo.
A-lehdet Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen toivottaa Rosendahlin ja Ahlströmin lämpimästi tervetulleiksi. ”Perheyritys A-lehdet on kasvanut monitoimialaiseksi konserniksi, johon kuuluu medialiiketoimintaa, verkkokauppoja sekä kasvumarkkinoinnin palveluita. Yhtiöidemme perustajaosakkaat ovat mukana toimivassa johdossa ja hallituksissa, ja olemme onnistuneet säilyttämään kunkin liiketoiminnan vahvuudet ja kasvun reseptin. Kokeneet hallituksen jäsenet ovat avainroolissa strategisessa ohjauksessa, ja olen erittäin iloinen voidessani toivottaa uudet hallitusjäsenet tervetulleiksi.”, Olli-Pekka Lyytikäinen sanoo.
A-lehdet Oy:n hallituksen muut jäsenet ovat Anne Lyytikäinen-Palmroth, Joonas Lyytikäinen, Antti Mäki ja Jan Sasse.